Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Siivousvälineet puhdistetaan säännöllisesti ja etenkin silloin, kun suora kosketus mikrobivaaraan on tapahtunut. Biologisilla tekijöillä saastunut työvaatetus riisutaan lähdettäessä työskentelyalueelta ja säilytetään erillään muusta vaatetuksesta.

Maa­ilman terveysjärjestön (WHO) mukaan veriperäisille patogeeneille, joita on noin 30–40 erilaista, altistuu terveydenhuollos­sa noin kolme miljoonaa työntekijää vuo­sittain.

­Vakavimpia biologisten tekijöiden aiheuttamia terveyshaittoja ovat

Altistumisen ennaltaehkäisyn edellytykset

Lutikka eli seinälude (Cimex lectularius) on luteiden ylälajiin kuuluva syöpäläinen (eli se käyttää ravinnokseen verta, ihoa tai sen eritteitä). Lutikat viih­tyvät huoneenlämmössä. Sen pesäpaikkana saattaa olla lemmikin koppi tai pesä, sillä se imee verta myös esimerkiksi kissoista, koiris­ta, marsuista, kaneista ja linnuista.

Lutikka oleskelee päivisin vuoteissa, tape­tin halkeamissa, taulujen ja ryijyjen takana, listojen raoissa ja muissa sopivissa piilo­paikoissa. Sen huomaa parhaiten tummista ulosteläikistä olinpaikkojen lähistöllä. Lisäksi saattaa näkyä tyhjiä toukannahkoja ja mu­nankuoria

Jos työntekijä havaitsee luteita, pitää asiasta kertoa työnantajalle, joka ilmoittaa asiasta heti isännöitsijälle tai vuokranantajalle tai ota suoraan yhteyttä torjunta-ammattilaisiin. Ensiapuna voit sumuttaa pyretroidipoh­jaisella torjunta-aerosolilla kaikki luteiden olinpaikat ja esimerkiksi huonekalut, joita ei mekaanisesti pysty kauttaaltaan puhdista­maan. Ilman yhteydenottoa ammattilaisiin ei ludeongelmasta kuitenkaan pääse kokonaan eroon.

Patjat sekä kankaiset huonekalut kannetaan ulos, jos siellä on pakkasta -15 – -17 °C, tai saunaan, jonka lämpötila on 60 °C. Vuode­vaatteet kannattaa pestä 60 °C:n pesuohjel­malla tai viedä saman lämpöiseen saunaan pariksi tunniksi.

Päätäi (Pediculus humanus var capitis) on tuskin silmällä nähtävä, 2–3 mm:n pituinen, läpi­kuultava siivetön hyönteinen, joka asustaa tukassa, enimmäkseen korvien takana ja niskassa, mutta myös muualla hiuksissa. Täin munia, saivareita, näkee toisinaan kulmakar­voissa ja silmäripsissä.

Naaras elää noin kuukauden ja munii sinä aikana satakunta munaa, 3–4 munaa päiväs­sä. Munat se kiinnittää hiusten tyveen. Ne ovat tiukasti kiinni hiuksessa eivätkä liiku hilseen tavoin.

Täit leviävät yleensä päähi­neiden välityksellä, tavallisimmin ilmeisesti vaatenaulakoissa. Yhteiset kammat ja harjat, hiuslenkit ja ponnarit levittävät täitä. On myös mahdollista, että saiva­reita tippuu vuoteeseen, ja kuoriutuessaan munasta täi löytää hyvällä onnella uuden isännän.

Päätäit löytyvät harvoin pelkästään sil­min tarkastellen. Avuksi otetaan tiheäpiikki­nen ns. täikampa, jolla hiukset kammataan valkoisen paperin päällä. Paperilta täit on helppo nähdä. Myös saivareiden näkeminen lähellä päänahkaa riittää päätäidiagnoosiin.

Täit pestään pois hiuksista permetriiniä tai malationia sisältävällä täisampoolla. Sai­vareiden poistoon käytetään tiheäpiikkistä täikampaa. Päähineet ja vuodevaatteet pes­tään 60-asteisessa vedessä pyykinpesuaineel­la. Pesua kestämättömät vaatteet ja esineet suljetaan muovipussiin kahdeksi viikoksi. Täit kuolevat sinä aikana. Myös pakastami­nen yön yli tappaa täit. Lääkäriin hakeudutaan, jos itsehoito on toteutettu huolella mutta se ei ole auttanut.

Syyhypunkin aiheuttamaa tautia, syyhyä, esiintyy epidemioina 20–30 vuoden välein. Syyhypunkki tarttuu vain tiiviissä kontaktis­sa, usein sängyssä, lapsilla myös telmiessä ja painiessa. Perhepiirissä punkki voi siirtyä lapselta toiselle ja aikuiselle ja päinvastoin. Syyhypotilaan kättely on käytännöllisesti katsoen vaaratonta. Tartunta vuodevaattei­den tms. välityksellä on epätodennäköistä.

Kutina alkaa vasta 3–6 viikon kuluttua tartunnasta. Punkkeja on ihmisessä kerrallaan yleen­sä vain 10–30, joskus sitäkin vähemmän, mutta vanhuksilla lukumäärä voi nousta satoihin. Arvellaan, että kutina johtuu allergiasta punkkia ja sen eritteitä kohtaan. Vaikka syyhypunkkeja on kerrallaan vä­hän, niitä ei onnistuta hävittämään raapimal­la tai pesuja tihentämällä. Hoitoon tarvitaan syyhylääke.

Syyhypunkki sairaudet korvataan ammattitautina, kun työntekijän osoitetaan altistuneen asetuksessa mainitulle tekijälle siinä määrin, että se on voinut pääasiallisesti aiheuttaa sairauden eikä syynä sairauteen ole selvästi muu syy. Jos kyseessä ei ole ammattitauti, työnantajan työterveyshuollon palveluista solmima sopimus saattaa kattaa lääkekulut, mutta näissä tilanteissa keskustellaan erikseen työnantajan ja työterveyshuollon kanssa.

Tuberkuloosi luokitellaan yleisvaarallisiin tartuntatauteihin. Pisaratartuntana leviävät tuberkuloosibakteerit voivat hoitotilanteissa siirtyä lähikosketuksessa henkilökuntaan. Tartuntatautilain mukaan perusteltu syy epäillä tuberkuloosia on pitkäaikainen tai toistuva oleskelu maassa, jossa tuberkuloosi on yleinen tai muu erityinen altistuminen tuberkuloosille. 

Tartuntatautilain mukaan työnantajan on vaadittava työntekijältä luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia, jos on perusteltu syy epäillä työntekijän sairastavan hengityselinten tuberkuloosia ja työntekijä on sellaisissa tehtävissä, joissa hengityselinten tuberkuloosin leviämisen seuraukset ovat tavanomaista vakavammat.

Tuberkuloosi korvataan ammattitautina silloin, kun tartunnan arvioidaan tapahtuneen todennäköisesti pääasiallisesti työssä. Yleensä ammattitaudin osoittamiseen riittää työssä tapahtunut altistuminen, jos tiedossa ei ole työn ulkopuolisia altistumistilanteita. (tyotapaturmatieto.fi)

Keinoja vaarojen torjuntaan tai vähentämiseen työpaikalla

Työntekijöiden altistuminen tulee estää, mutta jos se ei ole teknisesti mahdollista, se on vähennettävä niin pieneksi, kuin on tarpeen työntekijöiden terveyden ja turval­lisuuden suojelemiseksi. Keinoina tässä ovat vaarojen torjunta siellä, missä altistumista ei muilla keinoin ole vähennettävissä.

Vallitsevan käsityksen mukaan tartunnat leviävät tavallisimmin kosketuksen kautta eli käsien välityksellä. Käsihygieniaa ovat ne toimenpiteet, joilla pyritään vähentämään mikrobien siirtymistä henkilökunnan käsien välityksellä potilaasta tai asiakkaasta toiseen, henkilökun­nasta potilaaseen ja ympäristöstä potilaa­seen tai henkilökuntaan.

THL:n ohjeen mukaan kädet pestään ennen desinfiointia vedellä ja saippualla vain silloin, kun ne ovat näkyvästi likaantuneet tai mahdollisesti tahriintu­neet eritteillä. Muissa tilanteissa käytetään alkoholipohjaisia käsidesinfektioaineita. Desinfektioainetta hierotaan riittävä määrä kauttaaltaan käsiin ja annetaan kuivua.

Käsien kontaminoitumisen estämiseksi työntekijän tulee käyttää joko steriilejä tai tehdaspuhtaita suojakäsineitä hoitotilanteen ja -toimenpiteen mukaan. Käsineiden käytön periaatteet:

  • Käytä käsineitä, kun on riski kontaminoi­tua eritteillä.
    • Poista käsineet potilaan hoidon jälkeen.
    • Käytä samoja käsineitä vain yhden poti­laan hoidossa.
    • Vaihda käsineet, mikäli siirryt saman poti­laan hoidossa likaisesta puhtaaseen.
    • Älä pese äläkä desinfioi käsineitä.

Kynnet tulee pitää lyhyinä, eikä tekokyn­siä tule käyttää hoitotyössä lainkaan. Sor­mukset ja kellot tulee ottaa pois työajaksi, sillä ne estävät käsihygienian kunnollisen hoitamisen. Tautien leviämisen vaaraa voi­daan pienentää omaksumalla aseptinen työ­järjestys: hoitotyö suunnitellaan niin, että edetään vaiheittain puhtaasta likaiseen.

Terävien esineiden turvallinen käyttö edel­lyttää seuraavia:

  • Tapaturmia ehkäistään ennalta.
  • Lisätään tietoisuutta biologisista vaarate­kijöistä.
  • Sovitaan menettelytavat tapaturman varalta.
  • Työtekijät perehdytetään ja koulutetaan turvalliseen työvälineiden käyttöön.
  • Huolehditaan, että työympäristö on turvallinen, ja rokotus­suoja on hoidettu.
  • Käytettyjä neuloja ei hylsytetä.
  • Täytetään särmäisjäteastiat kor­keintaan 2/3, ja astiat sijoitetaan lähelle työntekopaikkaa.
  • Tapaturmista ja vaaratilanteista tehdään viipymättä ilmoitukset työnantajalle.
  • Tapaturmat tilastoidaan ja tilastoja käsitel­lään työsuojelun yhteistoiminnassa.
  • Huolehditaan, että ensiapu on saatavilla.
  • Ketään ei syytetä tapaturman johdosta

  • Jos työolosuhteissa on verikontaktin vaara, työterveyshuollon tulee työpaikkaselvityk­sessä antaa asianmukaisia työskentelytapa- ja suojautumisohjeita.
  • Henkilökunnalla on oltava saatavilla kirjal­liset ohjeet siitä, miten menetellään tapa­turmatilanteissa.
  • Määräaikaistarkastuksissa on selvitettä­vä esiintyneiden verikontaktien määrä ja laatu.
  • Huolehditaan henkilöstölle tiedottamises­ta ja henkilöstön perehdyttämisestä työ­terveyshuollon asiantuntemuksen avulla..
  • Varmistetaan, että käytössä on toimiva järjestelmä pistotapaturmien ja veritartun­tavaaraa aiheuttaneiden roiskeiden syste­maattiseksi kirjaamiseksi.
  • Työmenetelmiä tarkastellaan jatkuvasti ja kriittisesti tavoitteena turvallisuuden pa­rantaminen.

Työnantajan on pidettävä luetteloa vaara­luokkiin III ja IV kuuluville biologisille teki­jöille työssään altistuvista työntekijöistä. Luettelosta on käytävä ilmi tehdyn työn laatu, biologi­nen tekijä, sekä tiedot altistumisesta, onnet­tomuuksista ja vaaratilanteista.

Luetteloa on säilytettävä vähintään 10 vuotta altistumisen jälkeen. Valtioneuvoston päätöksessä erikseen määritellyissä tapauksissa luette­loa on kuitenkin säilytettävä 40 vuotta vii­meisen tiedossa olevan altistumisen jälkeen.

Sosiaali- ja terveysala on naisvaltainen ala, joten raskaudensuojeluasetus on tärkeä huomioida riskien arvioinnissa.  Asetuksessa korostuu altisteet, joilla on terveyttä vaarantava vaikutus raskaana oleville, äskettäin synnyttäneille tai imettäville työntekijöille.  Asetuksessa on lueteltu fysikaalisia tekijöitä ja työn kuormittavuustekijöitä. Työnantajan pitää ryhtyä yksilöllisiin toimenpiteisin, jotta työntekijään kohdistuva riski poistetaan.