Varhaiskasvatuksen sujuva arki -keskustelukortit
Varhaiskasvatuksen arki sujuu, kun työtä, työympäristöä ja työolosuhteita kehitetään yhdessä. Toimiva työyhteisö ja työhyvinvoinnin tavoitteellinen johtaminen ovat myös varhaiskasvatuksen työpaikoilla keskeiset avaimet kuormituksen hallintaan. Osaamisen kehittäminen ja työkyvyn ylläpito ovat myös vahvasti kytköksissä työssä jaksamiseen.
Valitkaa oma tapanne käyttää kortteja työyhteisönne tarpeiden mukaan. Miettikää, mikä teemoista on teille ajankohtaisin ja aloittakaa siitä. Tai voitte valita käsittelyyn vaikka kolme teemaa – työyhteisönne oman tarpeen mukaan.
Keskustelukortteja on viisi kappaletta. Yksi kortti ohjaa keskustelemaan yhdestä teemasta kerrallaan. Teemat ovat:
- Toimiva työyhteisö on sujuvan arjen lähtökohta
- Edistämme yhdessä työhyvinvointia
- Työn vaaroja ja kuormitusta hallitaan yhdessä
- Ylläpidämme työkykyä
- Vahvistamme ja jaamme osaamista.
Kortti on kaksipuoleinen ja sen voi halutessaan tulostaa ja täyttää käsin kirjoittamalla. PDF-version tekstikentät voi täyttää myös koneella kirjoittaen.
Keskustelukortin 1. puolella on kolme keskeistä kysymystä teemasta sekä tilaa kysymykselle, joka on teillä erityisen ajankohtainen. Sivun alareunassa on tilaa sopimuksille hyvistä käytänteistä.
Kortin 2. puolella on teemaa syventäviä kysymyksiä keskustelun virittämiseksi. Sivun alareunassa on tilaa kirjata asioita, joista teillä on jo ennen keskustelua sovittu aiheesta. Sivun alareunassa on myös linkki lisätietoon Varhaiskasvatuksen sujuva arki -digijulkaisussa.(siirryt toiseen palveluun)
Yhden teeman käsittelyyn on hyvä varata riittävästi aikaa, jotta jokaisen työyhteisön jäsenen on mahdollista osallistua asian käsittelyyn ja ehditte myös sopia asiasta jotain.
Käsittelyyn valitsemanne kortin voi myös jakaa etukäteen osallistujille, jotka näin voivat paremmin valmistautua aiheen käsittelyyn.
Säilyttäkää työstämänne kortit paikassa, jossa niihin on helppo palata.

Lataa julkaisu PDF-muodossa
- Julkaisija:
- Työturvallisuuskeskus, kuntien ja hyvinvointialojen toimialaryhmä ja palveluryhmä
- Julkaisuvuosi:
- 2025
- Toimialat:
- Kunnat ja hyvinvointialueet Opetus ja kasvatus Palvelualat
- Aiheet:
- esihenkilö kehittäminen perehdytys riskien arviointi työkyky työntekijä työturvallisuus vaarojen tunnistaminen varhaiskasvatus
- Julkaisumuodot:
- PDF-julkaisu
- Kielet:
- suomi
Liittyvät julkaisut
Video: Varhaiskasvatuksen sujuva arki
Varhaiskasvatuksen työn arki sujuu, kun työtä, työympäristöä ja työolosuhteita kehitetään yhdessä. Varhaiskasvatuksen sujuva arki -videolla käytännön ratkaisuja aiheesta kertovat alan...
Podcast: Varhaiskasvatuksen sujuva arki -podcast
Kaksiosaisessa podcast-sarjassa varhaiskasvatuksen ammattilaiset kertovat, miten työyhteisön arkea voidaan kehittää sujuvammaksi.