Rakenteet muuttuivat – nyt tarvitaan vahvaa työkyvyn johtamista

Kevan tuore työkyvyttömyysriskiennuste(siirryt toiseen palveluun) tarjoaa arvokasta tietoa siitä, missä henkilöstöryhmissä riski on suurin – ja miten siihen voidaan vaikuttaa ajoissa.
Kevan analyysin mukaan kunta-alan ja hyvinvointialueiden työntekijöistä lähes 15 000 on eläköitymässä osa- ja täysimääräisenä seuraavien kolmen vuoden aikana. Työkyvyttömyysriski vaihtelee merkittävästi ammatti- ja ikäryhmien välillä. Riskiin vaikuttavat muun muassa ikä, sukupuoli, työn fyysinen ja henkinen kuormitus, aiempi työkyvyttömyyseläkehistoria, vanhuuseläkeiän läheisyys sekä sairauspoissaolojen määrä ja laatu. Tämä on tärkeä tieto työkykyjohtamisen näkökulmasta.
Työkyvyn johtamisessa on hyvä muistaa, että ennuste on työkalu työnantajalle. Sen avulla voidaan tunnistaa riskiryhmät ajoissa ja käynnistää toimenpiteet työkyvyn tukemiseksi, kuten varhainen puuttuminen sairauspoissaoloihin, työolosuhteiden kehittäminen tai yksilöllinen tuki.
Olen itse toiminut aiemmin esihenkilönä ja tunnistan työkykyjohtamisen haasteet. Työkyvyn tukeminen ei ole yksittäisiä toimenpiteitä, vaan kokonaisvaltaista johtamista. Työnantajalla on huolehtimisvelvollisuus, joka alkaa yleisistä työsuojelutoimista ja etenee tarvittaessa yksilöllisiin ratkaisuihin. Esihenkilöillä on keskeinen rooli, mutta suuri henkilöstömäärä ja arjen kiire voivat viivästyttää riskien tunnistamista.
Työturvallisuuskeskus on kehittänyt ikäjohtamisen tueksi työkaariarvion(siirryt toiseen palveluun), joka auttaa ymmärtämään, että pitkät työurat ovat monen asian summa – ne eivät synny sattumalta. Työkaariarvion tulokset auttavat muodostamaan kuvaa ikäjohtamisen kehittämiskohteista ja jo hyvin toimivista asioista.
Esihenkilöillä on usein johdettavanaan suuri määrä työntekijöitä. Vaikka organisaatiossa olisi käytössä varhaisen tuen malli, työkykyriskin tunnistaminen voi viivästyä. Arjen kiireessä voi olla vaikea huomata pieniä merkkejä, kuten:
- lisääntyneet poissaolot
- muutokset käytöksessä tai mielialassa
- heikentynyt työteho tai motivaatio
- vetäytyminen työyhteisöstä
Yksi suurimmista haasteista on puheeksi ottamisen hetki. Hyvä nyrkkisääntö on, että mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Puheeksi ottaminen ei tarkoita diagnoosia, vaan se on huolen ilmaus ja kutsu keskusteluun, jossa yhdessä mietitään ratkaisuja työkyvyn tukemiseksi.
Käytännön askelmerkit esihenkilölle puheeksi ottamiseen
- Tarkkaile ja reagoi ajoissa.
- Hyödynnä varhaisen tuen mallia.
- Luo luottamuksellinen ilmapiiri.
- Tarjoa konkreettisia tukitoimia (esim. työjärjestelyt, työterveys).
- Kehitä omaa osaamistasi.
Kirjoittaja